JUIPPI & JUIPPI – Muovijeesus ja muita Amerikan ihmeitä
(Roimamusiikki RMCD 016)
Helsingin Oulunkylässä Kustaankartanon palvelukeskuksessa on FBS/BN järjestänyt roots-henkisiä konsertteja asukkaiden iloksi ja huviksi. Tiistaina 19.9.2023 oli yhdeksäs kerta ja yleisö oli vastaanottavaista, kun duo Juippi & Juippi esitti letkeästi musiikkiaan. Tämä Juippi & Juippi on kahden amerikkalaiseen juuri-musiikkiin viehtyneen akustinen duo, jonka muodostavat Jukka Haikonen (mandoliini, dobro) ja Mikko Perkoila (kitara, huuliharppu). Heidän albuminsa ”Muovijeesus ja muita Amerikan ihmeitä” sisältää noin 100 vuoden ajalta peräisin olevia amerikkalaisperäisiä lauluja – tuttuja ja tuntemattomampiakin – ensi kertaa Mikko Perkoilan suomentamina tai uusina käännöksinä. Kuudentoista esityksen joukkoon mahtuu musiikkia Tom Waitsilta, Jimmy Driftwoodilta, Jimmie Rodgersilta, Hank Williamsilta ja monilta muilta.
Muutama ennestään tuttu laulu on Perkoilalta saanut uuden sanoituksen, kuten Kai femman pystyt antamaan? eli Vippaa mulle vitonen. Minusta nuo jälkimmäiset Vexi Salmen sanat ovat oivaltavat ja ajan henkeen sopivat. Perkoilan uusi runoelma noudattelee alkuperäistä sanoitusta tarkemmin. Ei olla aivan Petsamossa eikä suorastaan viime sodissa – ei tietenkään, koskapa kappale on alkujaan 1930-luvulta ja pula-ajan maisemista. Alkuperäinen Brother, Can You Spare A Dime sisältyi musiikkipitoiseen revyyn Americana kolmanteen versioon vuonna 1932. Tuoreeltaan siitä saivat hitin Bing Crosby ja Rudi Vallée; aika monet ovat sen myöhemmin levyttäneet.
Pula-aikaan kytkeytyy myös Tradin sanoitus kappaleessa Beans, Bacon And Gravy eli Papuja ja possunpintaa, sävel muistuttaa ainakin kappaleita Jesse James (ei Irwinin Jesse James) ja The Little Old Cabin In The Lane. Usein näissä Tradien lauluissa on ollut tapana lainailu ja versiointi. Toinen uuden, alkuperäistä sanoitusta mukailevan runoasun saanut laulu on Vaeltava tähti eli Wand’rin’ Star, jonka parhaiten tunnemme Tapio Rautavaaran levytyksestä Juha Vainion sanoin Toiset on luotuja kulkemaan. Tuo tuntemani Lee Marvinin esittämä Wand’rin’ Star on Broadway-näytelmästä Paint Your Wagon (1951) ja sittemmin samannimisestä elokuvasta (Kultarynnäkön iloiset päivät, 1969).
Guy Clarkin Broken Hearted People tunnetaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen suomennoksena Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin), mutta eipä tuokaan Perkoilalle kelvannut; on mennyt mukailemaan enemmän alkuperäistä versiolla Ne joiden sydämet murtuu. Paratiisi on aika tarkka suomennos John Prinen kuvauksesta Paradise-kaupungin kohtalosta kaivostoiminnan tuloksena, Kentuckyssa Muhlenbergin piirikunnassa (albumeilla ”John Prine”, 1971 ja ”German Afternoons”, 1986).
Näin americanan hengessä toimiessa on levyllä mukana Jimmie Rodgersin ja Hank Williamsin tapaisten alan perushemmojen teoksia. Hankin Lovesick Blues on tietenkin Lemmensairas; siinä aloitusrivi I got a feelin’ called the blues on näppärästi käännetty On mennyt suru puseroon. Move It On Over (1947) oli Hank Williamsin ensimmäinen suuri menestys; se on kääntynyt asuun Väistähän vähän. Jimmie Rodgers (The Singing Brakeman) on niitä country-musiikin perustajia. Jimmie taisi tuntea autiomaat ja niinpä hän ylisti kuivuuden kauneutta laulullaan When The Cactus Is In Bloom – vaikkei sadakaan niin pian on aika taas, kun Kaktus kukkaan puhkeaa. Jarrumiehen ohjelmistoon kuului junalauluja; yksi niistä on Train Whistle Blues, junassa ollaan nytkin, vaikka nimi on Kun alakulo valtaa.
On levyllä muitakin junakappaleita, kuten Herb Pedersenin Old Train – Junavanhus; sanoituksen mukaan se on sama kuin John Denverin laulama Old Train. Tradin säveltämästä laulusta Amerikan topparoikka, alkujaan Come All Ye Railroad Section Men, en juurikaan löytänyt tietoa internetin maailmasta.
Kieltolakia (Suomessa 1919–1932, USAssa 1920–1933) käsiteltiin ajan lauluissa rankastikin, kuten George Tuckerin esittämässä kansansävelmässä Kentucky Moonshiner, Perkoilan sanoin Kentuckyn pontikka. Dave van Ronkin ehkä tunnetumpi Kentucky Moonshiner on eri kappale. Alkoholikieltoa pilkattiin Suomessakin 1920- ja 1930-lukujen kupleteissa avoimesti. Niissä virtasi viina kuin alkoholipoliittisesta poikkeustilasta ei olisi tietoakaan. Tosin Wäinö Tuominen löytää Ryyppymiesten valssissaan kieltolaista myönteisiäkin puolia: ennen vanhaan viinaa piti hakea kaupungista, nyt sitä sai maaseutulääkäriltäkin.
Jimmy Driftwoodin kirjoittama The Battle Of New Orleans kuvaa New Orleansin taistelua amerikkalaisen sotilaan näkökulmasta; se kertoo tarinan taistelusta kevyellä sävyllä ja tarjoaa melko koomisen version siitä, mitä taistelussa todella tapahtui. Kappaleen ovat levyttäneet monet artistit, mutta Johnny Hortonille se oli ykköshitti vuonna 1959. Tällä suomalaisella versiolla New Orleansin taistelu 1814 sävy ja tarina ovat samanoloiset. Tosin se New Orleansin ratkaiseva taistelu käytiin 8. tammikuuta 1815; brittiarmeijaa johti kenraalimajuri Sir Edward Pakenham ja Yhdysvaltain armeijaa johti kenraalimajuri Andrew Jackson, noin 8 kilometriä kaakkoon New Orleansin ranskalaisesta korttelista, nykyisellä Chalmetten esikaupunkialueella Louisianassa. Taistelu oli huipentuma viisi kuukautta kestäneelle Meksikonlahden kampanjalle (syyskuusta 1814 helmikuuhun 1815); Britannia yritti valloittaa New Orleansin, Länsi-Floridan ja mahdollisesti Louisianan alueen – taistelu alkoi ensimmäisessä Fort Bowyerin taistelussa. Iso-Britannia aloitti New Orleansin kampanjan 14. joulukuuta 1814 Borgne-järven taistelussa, ja viimeistä taistelua edeltäneiden viikkojen aikana tapahtui lukuisia yhteenottoja ja tykistötaisteluja. Huolimatta suuresta brittiläisestä edusta lukumäärän, koulutuksen ja kokemuksen suhteen, amerikkalaiset joukot voittivat huonosti toteutetun hyökkäyksen hieman yli 30 minuutissa. Amerikkalaiset kärsivät vain vähäisiä tappiota, kun taas brittien tappiot olivat mittavat; kenraalimajuri Sir Edward Pakenham ja kenraalimajuri Samuel Gibbs kuolivat.
Grateful Dead levytti kappaleen Friend Of The Devil (1971), jonka yksi tekijä on sanoittaja Robert Hunter – muusikko ja levyttävä artisti, vaikkei esiintynytkään yhtyeen kanssa. Tämän Paholaisen kaveri -kappaleen pääteema on, että rikollinen elämä on aina mukana. Toisin sanoen, kun olet kerran tekemisissä paholaisen kanssa, tulet aina olemaan tekemisissä paholaisen kanssa. Laulussa kerrotaan kaikista toimenpiteistä, joihin kertojan on ryhdyttävä ja kaikista asioista, joita hänen (olettaen, että se on hän) on kestettävä/kaivattava rikollisen elämänsä vuoksi.
Uudempaa tuotantoa edustava Tom Waitsin Yesterday Is Here on Perkoilan linjan mukaan saanut alkuperäistä tekstiä mukailevan nimen Saan odotella tuloon eilisen – ja sanoman. Levyn nimikappale on Muovijeesus, jonka alkuperäisen Plastic Jesus -version sävelsivät Ed Rush ja George M. Cromarty (1957) – ja aika monet ovat sen vuosien saatossa levyttäneet. Siinä lauletaan, että Muovijeesus auton kojelaudalta katselee ja mua varjelee. Tosin meillä Suomessa tuota virkaa hoitanevat Wunderbaum ja karvanopat.
Onpas tämä miellyttävä levy. Omaa tuotantoa, vaikkei aivan kahdestaan esitettyä, on soittokavereitakin mukana: Juha Lahti, Jussi Matikainen, Mika Seppänen, Rista Tuura ja Heikki Uimonen.
Aimo Ollikainen
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
